Vuosi sitten päätin lähteä sitoutumattomana Vasemmistoliiton listalle kunnallisvaaliehdokkaaksi. Kysytty on monta kertaa aiemminkin, mutta epäpoliittisena henkilönä olen aina kieltäytynyt kunniasta. Hetkellinen mielenhäiriö aiheutti sen, että päätin kokeilla kerran tätäkin puolta. Miltä tuntuu olla puolella, jonne kehuja ei tule, mutta haukkuja sataa senkin edestä. Mutta edes kerran elämässä täytyy olla vittuilun kohteena, ei vittuilijana.
Huhtikuussa 2017 koin yllätyksen, kun 155 kuntalaista oli äänestänyt minua valtuustoon. Ehkä syynä oli se, että olen ollut paljon julkisuudessa, mutta haluan antaa sillekin mahdollisuudelle sijaa, että tein lujasti vaalityötä sekä jaloilla, että muilla hyödyksi kokemillani raajoilla että menetelmillä. Ja tottahan toki ammattiosaston ja ay-liikkeen antamalla vaalirahoituksellakin oli oma osansa. Asenteeni on se, että jos johonkin lähden, teen sen tosissani ja niin tein nytkin. Jos asenteeni ei olisi kohdallaan, en edes lähtisi ehdokkaaksi.
Aatteellisena, mutta poliittisesti kokemattomana alkoi vimmattu opiskelu sekä kaikenlainen tiedon hankinta. Olin myös kovasti aloitteellinen, koska jo keväällä sain tehtyä ensimmäiset kaksi valtuustoaloitetta, joista toinen koski hoitajamitoituksen nostamista 0,5:stä 0,65:een. Se olisi tarkoittanut 32 uuden henkilön palkkaamista vanhusten hoitotyöhön. Siksi aloite olikin talousarvialoite. Toinen aloite koski vanhusten virikkeellistämistä. Molemmat aloitteet allekirjoitti lisäkseni 22 - 23 valtuutettua ja olin niiden vuoksi hyvin toiveikas.
Syksyllä tulikin sitten lunta tupaan. Hoitajamitoitusaloite äänestettiin valtuustossa nurin äänin 32 - 9. Eli aloitteen allekirjoittaneista yli tusina äänesti itseään vastaan. Tätäkö tämä politiikka on? Olisin odottanut, että edes oma porukka olisi ollut oman aloitteen takana. Vielä kamalampaa oli, että ryhmän aloite terveyskeskusmaksujen poistosta äänestettiin sekin nurin. Eikä edes sitä kannattanut koko oma ryhmä, vaan sekin hävittiin äänin 30 - 12. Karilla näyttää olevan vielä paljon opittavaa politiikan logiikasta ja siitä mistä pidetään kiinni. Ja jos se tällaista on, en ole ihan varma, haluanko edes oppia sitä. Virikkeellistämisaloitteelle käy luultavasti ihan samalla tavalla, valitettavasti.
Sotehimmelihommelista sen verran, että nyt on sopimus allekirjoitettu ja Mehiläisestä odotetaan pelastajaa Meri - Lapin terveydenhuollolle. Loppujen lopuksi tämä sotku taitaa ratketa lopullisesti vasta oikeudessa, koska päätösten laillisuuksista on tehty monta valitusta ja saa nähdä, mikä on lopputulos. Ihmisten julmettu kiire saada tämä asia päätettyä ihmetyttää minua kovasti, koska en ymmärrä, mitä huonoa siinä olisi ollut, että olisi kiristetty näitä yksityistämisen ehtoja. Kapitalistille se ei tietenkään olisi ollut hyväksi, mutta kuntalaisille luultavasti olisi. Olisi edes jotenkin pystytty luomaan Mehiläisellekin jotain kannustinta olla hyväksi tälle alueelle.
Jos johonkin olen ollut pettynyt, niin keskustan ulostuloihin tässä soteasiassa. Lapin Kansassa ollut kirjoitus oli järkyttävää irtopisteiden kaksinaismoralistista keräilyä. Samoin Ritva Sontagin ja keskustan ryhmäpuheenvuoro talousarviokokouksessa. Puheenvuorossa leimattiin sopimusta vastustaneet valtuutetut kuntalaisten vihollisiksi. Sitten vielä päälle huudellaan yhteistyötä. Olen yhteistyön vankkumaton kannattaja, mutta edellytyksiä siihen ei todellakaan paranna tuollaiset typerät ulostulot. Jokaisesta puolueesta löytyy eri asioiden vastustajia sekä puolustajia, eikä heitä voida kuntalaisten vihollisiksi nimittää. Se pitäisi keskustankin muistaa. Esimerkki: Onko keskusta vanhusten vihollinen, kun vastusti hoitajamitoituksen nostoa? Epäilen, ettei ole, mutta joku voisi sen vielä vahvistaa.
Pettymyksistä huolimatta ensimmäinen puolivuotisjakso on ollut mielenkiintoinen sekä jumalattoman työläs. Jos jotain haluan muuttaa, niin se koskee juuri politikointia ja sitä, että saataisiin puoluepolitiikkkaa vähemmäksi ja pystyttäisiin ajattelemaan asioita enemmän kuntalaisten kannalta. Välillä se on tuntunut olevan hitusen hakusessa. Itse yritän noudattaa tätä linjaa uudessa Arjen sujuvuus toimikunnassa.
Lautakuntatyöskentelystä olen hyvilläni. Siellä politikoidaan vähemmän ja keskustellaan enemmän. Kiitokset siitä kulttuurilautakunnan sekä tarkastuslautakunnan vetäjille, että jäsenille.
Valitettavasti kirjoittamiselle on jäänyt liian vähän aikaa. Toivottavasti hommat alkavat jossain vaiheessa valjeta niin paljon, että jää aikaa muuhunkin kuin pöytäkirjojen ja liitteiden kahlaamiseen. Olen edelleenkin käytettävissä, jos jollain on epäkohtia, joita pitäisi viedä eteenpäin tai saada ratkaistua. Nyt kerätään vähän aikaa voimia, kirjoitetaan yksi luvattu satu ja ensi vuonna jatketaan. Maistellaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti