LOPPUTILI JA LOMARAHAT

No niin, huomenna se sitten taas ratkeaa, tuleeko lopputili vai ei. Nyt jo aika monet YT:t kokeneena voin vain toivoa parasta ja pelätä pahinta. On se jännä, että en pidä itseäni minään panikoijana enkä negatiivisesti ajattelevana ihmisenä, mutta kyllä nämä viimeiset vuodet työelämässä ovat muuttaneet asennetta kovasti huonompaan suuntaan. Jatkuva pelko työpaikan menettämisestä syö miestä, halusit tai et. Surkeaksi asian tekee sekin, kun on aivan päivänselvää, ettei niissä YT-neuvotteluissa oikeastaan neuvotella mistään. Työnantaja ilmoittaa luvut ja sitten kahvitellaan kuusi viikkoa ja lyödään jo jossain päätetyt uudet luvut pöytään.
    Muistan oikein hyvin vanhat ajat toimiessani vielä levysepän hommissa kunnossapitotöissä. Työ oli välillä hyvinkin raskasta, mutta hyvä työpaikka, hyvä työnantaja ja hyvät työkaverit olivat syy siihen, että aamulla oli mukava lähteä töihin. Sitä tunnetta ei saa takaisin enää kaivamallakaan. Työyhteisö on vaihtunut moneen kertaan, mutta onneksi työkaverit ovat edelleenkin hyviä. Porukka on vaan pienentynyt totaalisesti jatkuvien vähentämisten seurauksena. Työpaikalla ei tunnu olevan enää kellään kivaa, päinvastoin. Yleisin lause töissä on nykyisin se että: toivottavasti pääsisin eläkeputkeen.
   On täysin naurettavaa puhua jostain työuran pidennyksistä samaan aikaan, kun työntekijöitä heitetään urakalla lopputilille. Ei ole mahdollisuuksia työuran pidennyksiin kortistossa sen jälkeen, kun työntekijöille "räätälöidään" mahdollisuus jäädä putkeen jo alle kuusikymppisinä. Tietysti sekin on parempi vaihtoehto kuin kovat irtisanomiset, mutta älkää nyt herran nimessä höpöttäkö mistään työurien pidentämisistä. Itselläni ei ole mahdollisuutta jäädä putkeen, koska olen siihen liian nuori. Sekin raivostuttaa, että on ikävä muutamaa lisävuotta, kun ne muutenkin tuntuvat hupenevan liian nopeasti. Odotellaan silti toiveikkaana. Jospa selviäisin vielä näistäkin YT:stä kuivin jaloin. Sitten vain odottamaan seuraavia. Sitähän se on nykyajan työnteko.

     VAPPURIEHA

Niin se meni taas yksi työläisten juhla ja aika tavalla samalla tavoin kuin viimeiset kymmenen vuotta. Aamulla armaan kanssa kaffet ja paahtikset kitusiin ja sitten odottelua ja asiaan virittelyä. Pieni välipala ennen lähtöä tositoimiin. Ensin Kukkoon äänenavaukseen ja sitten torille venttaamaan kuoron vuoroa esiintyä. Torilla oli suurin piirtein samat naamat kuin aina ennenkin eli noin parisataa aatteen kyllästämää konkaria. Torijuhlan avaussanat lausui joku pikku pojan näköinen poliitikoksi pyrkivä henkilö, jonka nimi ei jäänyt mieleen ja puheestakin muistan vain sen, että ylioppilaslakki oli hukassa, joten työväentaustaisuus oli esitettävä tavallisella lippalakilla. En oikein sisäistänyt jutun tarkoitusta, en edes kevennyksenä.
    Puheen jälkeen pääsi Ajan Laulu estradille ja kajautti laulut Partisaanivalssi ja Carabina 30-30. Laulut menivät hyvin ja kansa taputti. Sitten taas pois lavalta ja odottamaan pääpuhetta.
    Pääpuhujana oli Vasemmistoliiton Eila Tiainen, jonka puheesta muistan kaksi sanaa: hyvät toverit, en mitään muuta. Ehkä se on oma vikani etten jaksa kuunnella sitä poliittista liirumlaarumia, varsinkaan nyt, kun kuukausi sitten hallituksen aikaansaannoksia kehunut puolue oli siirtynyt oppositioon ja syyttää nyt kovasti hallitusta kaikesta. Jotenkin tuli kaksijakoinen olo. Miksi torille ei koskaan oteta puhujaa, joka todella saisi porukan kuuntelemaan eikä keskustelemaan ilmapallojen värimaailmasta tai säästä puheen aikana? Palkkaisivat vaikka näyttelijän puhumaan, toimeksiantona saada kuuntelijat vereslihalle.
    Onneksi puhe ei ollut kovin pitkä ja pääsimme leiskauttamaan ilmoille myös Euroopan syrjäkylät ja Rauha ja ystävyys nimiset kappaleet. Juhlan lopuksi vetäistiin vielä Kansainvälinen, jotta päästäisiin edes hieman tunnelmaan.
    Sataman Tähden työväenlaulusessio oli taattua laatua. Tällä kertaa homman hoitivat tyylikkäästi Kauko Rantala sekä Esko Tikkala. Ja olihan siellä kuorokin lähes kokonaisuudessaan. Natalia sai edelleen kylmät väreet ja osin kyyneleetkin esille, niin laulajilla kuin kuulijoillakin. Tupa oli niin täynnä porukkaa, että hirvitti välillä. Muutaman kaljan ja yhden viskin jälkeen kotiin levähtämään ja odottamaan seuraavaa Vappua.