maanantai 25. kesäkuuta 2012

ELÄKEIKÄ ALAS


Onpahan ollut itkunsekaisen masentavaa ja hupaisaakin seurata tätä eläkekeskustelua, joka näyttää melkoiselta sekametelisopalta ja näytelmältä, johon Kokoomus on luonut käsikirjoituksen. Muut komppaavat sitten kielet syvällä Kataisen korvanipukassa. On varsinaista pelleilyä höpöttää naama peruslukemilla siitä, että Suomi selviää tulevista vuosista vain ja ainoastaan sillä, että eläkeikää nostetaan. Älkää nyt viitsikö, aikuiset ihmiset. Sillä ei ole mitään tekemistä selviämisen kanssa onko ihminen töissä vuoden pitempään. Eniten asiassa ärsyttää se että tahojen, joiden pitäisi puolustaa työtätekevien ihmisten oikeuksia ja olla muutenkin pienten ihmisten puolella, ovat hypänneet samaan vaunuun kapitalistin kanssa.
      Eikö viimeistään nyt olisi aika herätä ja edes yrittää pistää kampoihin ääretöntä ylimielisyyttä ja ihmisarvoa polkevaa ahneutta vastaan. Sillä siitähän tässä on kysymys. Ei valtaapitävien intresseihin kuulu kansalaisten hyvinvoinnista huolehtiminen vaan se, että kapitalistit ja sijoittajat saavat kansalaisista maksimaalisen hyödyn minimaalisella riskillä. Valitettavasti tavallista suomalaista ihmistä ei puolusta enää kukaan.
      Jos jotain pitää tehdä, niin eikö olisi järkevämpää ja inhimillisempää aloittaa siitä että luotaisiin ihmisille edellytykset olla töissä ja olla siellä pitempään, jos halua ja kykyä riittää. Nykyinen työelämä ei sitä ole. Työntekijöiltä, joilla aikoinaan oli tunne siitä että heidän työnsä oli tärkeää, on riistetty se tunne. Jatkuvat vähennykset ja heikennykset työelämän olemukseen ovat aiheuttaneet sen, ettei kukaan enää haluakaan viihtyä töissä. Ennen töissä oli mukavaa, jopa kivaa, eikä aamuinen töihin lähtö ottanut päähän. Töissä odotti monta työkaveria ja ystävää. Nyt saa yksin juosta koko ajan lujempaa eikä kellään ole enää kivaa, saati mukavaa. Pakkolomien, jatkuvien YT-neuvottelujen ja lopputilien pelko tekee ihmisistä nöyriä, mutta samalla myös pelokkaita, vain omasta tontistaan kynsin hampain kiinni pitäviä yksilöitä. Juuri sitä kapitalisti haluaa. Yksilöllisyys on hieno asia, mutta työelämässä se tarkoittaa sitä, ettei kellään ole enää keinoja tai voimia taistella tätä käsittämätöntä ahneutta vastaan. Ja kansanedustuslaitos siunaa tämän toiminnan omalla olemattomuudellaan. Missä ovat ne, joiden pitäisi pistää hanttiin? Vastaan itse. Heitä ei enää ole.
      Samaan aikaan, kun huudetaan eläkeiän nostoa, firmat, varsinkin isommat, pistävät surutta vanhempaa väkeä pihalle. Jos ei muu auta, niin luodaan erikoisjärjestelyin siihen mahdollisuudet. Nuorempia ei saada eläkejärjestelyjen piiriin, joten heille joudutaan antamaan lopputili taloudellisten ja tuotannollisten syiden takia. Ja sitten jäljelle jäävät juoksevat taas hitusen lujempaa. Nyt on menossa aika, jolloin kapitalisti tarkoituksella hakee pistettä, jonka yli ei voi mennä tappamatta työntekijää. Kiduttaa saa, mutta ei tappaa, kyllä kapitalisti sen tietää.
      Olen tavannut paljon ihmisiä, jotka sanovat että oli hyvä päästä pois siitä helvetillisestä oravanpyörästä, mutta tiedän että on myös paljon ihmisiä, jotka olisivat halunneet olla tässä oravanpyörässä mukana. Heille ei vain haluttu antaa siihen mahdollisuutta. Odotan innolla sitä aikaa, jolloin näistä asioista uskallettaisiin oikeasti puhua. Pahoin kuitenkin pelkään, ettei sitä aikaa tule koskaan. Pelko omasta hyvinvoinnista ja sen jatkumisesta estää sen ja on ymmärrettävää. Siksi tämän kaiken haaskauksen seuraaminen on raskasta. Tässä asiassa voi rehellisesti olla sitä mieltä että ennen oli paremmin.