LOPPUTILI JA LOMARAHAT

No niin, huomenna se sitten taas ratkeaa, tuleeko lopputili vai ei. Nyt jo aika monet YT:t kokeneena voin vain toivoa parasta ja pelätä pahinta. On se jännä, että en pidä itseäni minään panikoijana enkä negatiivisesti ajattelevana ihmisenä, mutta kyllä nämä viimeiset vuodet työelämässä ovat muuttaneet asennetta kovasti huonompaan suuntaan. Jatkuva pelko työpaikan menettämisestä syö miestä, halusit tai et. Surkeaksi asian tekee sekin, kun on aivan päivänselvää, ettei niissä YT-neuvotteluissa oikeastaan neuvotella mistään. Työnantaja ilmoittaa luvut ja sitten kahvitellaan kuusi viikkoa ja lyödään jo jossain päätetyt uudet luvut pöytään.
    Muistan oikein hyvin vanhat ajat toimiessani vielä levysepän hommissa kunnossapitotöissä. Työ oli välillä hyvinkin raskasta, mutta hyvä työpaikka, hyvä työnantaja ja hyvät työkaverit olivat syy siihen, että aamulla oli mukava lähteä töihin. Sitä tunnetta ei saa takaisin enää kaivamallakaan. Työyhteisö on vaihtunut moneen kertaan, mutta onneksi työkaverit ovat edelleenkin hyviä. Porukka on vaan pienentynyt totaalisesti jatkuvien vähentämisten seurauksena. Työpaikalla ei tunnu olevan enää kellään kivaa, päinvastoin. Yleisin lause töissä on nykyisin se että: toivottavasti pääsisin eläkeputkeen.
   On täysin naurettavaa puhua jostain työuran pidennyksistä samaan aikaan, kun työntekijöitä heitetään urakalla lopputilille. Ei ole mahdollisuuksia työuran pidennyksiin kortistossa sen jälkeen, kun työntekijöille "räätälöidään" mahdollisuus jäädä putkeen jo alle kuusikymppisinä. Tietysti sekin on parempi vaihtoehto kuin kovat irtisanomiset, mutta älkää nyt herran nimessä höpöttäkö mistään työurien pidentämisistä. Itselläni ei ole mahdollisuutta jäädä putkeen, koska olen siihen liian nuori. Sekin raivostuttaa, että on ikävä muutamaa lisävuotta, kun ne muutenkin tuntuvat hupenevan liian nopeasti. Odotellaan silti toiveikkaana. Jospa selviäisin vielä näistäkin YT:stä kuivin jaloin. Sitten vain odottamaan seuraavia. Sitähän se on nykyajan työnteko.